Puheenjohtajan terveiset keväisestä Savonlinnasta! 

Kuluva vuosi on sääntöjen mukaan sukukokousvuosi, edellinen kokouksemme oli kesäkuussa 2003 Savonlinnassa. Silloin sovimme alustavasti, että vuonna 2006 kokoonnumme Liperin suunnalle, onhan Oravisalon seudulla asunut Makkosia jo ammoisista ajoista alkaen, kirkonkirjoissa merkintöjä löytyy 1700-luvun alusta alkaen. Saanemmeko me koskaan selville ovatko he jo Jääskestä suunnanneet seudulle vai tulivatko Kerimäen suunnasta eräpalstoilleen. 

Sukujuhla ja sääntömääräinen kokous ovat lauantaina kesäkuun 10. päivänä klo 13. Sitä ennen on ruokailu ja ilmoittautuminen eli aloitamme klo 12.00. Virallisia kokousasioita ovat mm. tilien käsittely ja hallituksen valinta. Myös puheenjohtajan paikka on avoin. Olen siirtymässä emännän tehtävistä ”oikeaan” työelämään ja ajanpuute rajoittaa kaikkea sukututkimukseen liittyvää. Kuusi vuotta uudessa sukuseurassa on ollut mukavaa, antoisaa, kiitos kaikille eri tavoin mukana olleille.  

Juhlapaikka on Penttilä-sali, hieno kokoontumispaikka koulukeskuksen yhteydessä. Penttilä-salin vieressä on museoalue, johon voimme tutustua oppaan johdolla, näin liperiläinen elämä tulee tutuksi myös varhaisemmalta ajalta. Piristystä ohjelmaan tuo paikallisen runo- ja musiikkiryhmän esitys.  

Samana viikonloppuna 9.-11.6. ovat myös Silva-metsämessut, halukkaat voivat tutustua myös metsäalan tuoreimpiin uutuuksiin samalla reissulla. Yöpymispaikkoja halukkaille kyllä löytyy. 

Erikoisesti toivomme juhliin mukaan Karjalan puolen Makkosia, ilmoittelemme juhlista Joensuun puolen lehdissä. ”Puskaradion” toivomme myös toimivan ahkerasti, muuallakin päin Suomea. 

Savonlinnasta sukujuhliin tuleville on toivottu yhteiskuljetusta. Sehän onnistuu mainiosti, jos halukkaita lähtijöitä löytyy tarpeellinen määrä (15-30 hlöä). Reitti Liperiin kulkee Rääkkylän ja em. Oravisalon kautta, bussiin saataneen opas kertomaan Makkosista noissa maisemissa. Tietoja kyytiasiasta voi kysyä Airi Makkoselta, parhaiten hänet tavoittaa aamulla ja illalla 8-9, p. 050 370 7605. 

Ilmoittaudu sukujuhlaan toukokuun loppuun mennessä. Ilmoittautumisia vastaanottavat hallituksen jäsenet: Pj Irene Makkonen p. 0400 750 198, Airi Makkonen p. 050 370 7605, Erkki ja Marja-Liisa Makkonen p. (013) 224 339 tai 050 501 2453 ja Tapio Reinikainen p. (09) 345 3227. Heiltä voi kysellä myös muita juhliin liittyviä asioita.

 Tervetuloa sukujuhliin Liperin kirkolle!  

Hallituksen psta Irene Makkonen

 

Kartta Liperiin
Takaisin Etusivulle